Alan elämää ymmärtää kai vasta nyt
kun oon vanha, riisuttu ja väsynyt
ja huomaan kuinka
viisaus ja valta on hetkessä hävinnyt.

Kun astuu tietylle kohtaa lattiaa
kuuluu ääni, joka soi talossa liian lujaa.
On niin hiljaista täällä
kun päiväkausiksi aivan yksin jää.

Herään usein aamuöisin
rukoukseen
se taitaa olla minun ääneni.

Tärkeeksi luultu olikin turhaa.
Auringon alla on paljon turhaa.
Nälässä jaksettiin,
läpi sotien elettiin,
mutta luopua on vieläkin niin vaikeaa.

Tulee pellot esiin taas alta hankien
ja linnut palaa, alkaa kevät viimeinen.
Mietin oppiiko koskaan
se on totta: kaikki vuorollaan.

Odotan jo uutta aikaa
kun elämä alkaa
eikä ajalla oo hintaa.

Tärkeeksi luultu olikin turhaa.
Auringon alla on paljon turhaa.
Nälässä jaksettiin,
läpi sotien elettiin,
mutta luopua on vieläkin niin vaikeaa.

(säv. & san. Maria)